Työstän tiimini kanssa Growing Global-moduulissa kansainvälistymis-projektia suomalaiselle huonekaluyritys Hakolalle. Valitsimme yhdeksi työmme osa-alueeksi markkinoinnin ja keskityn tässä blogitekstissä avaamaan Hakolan markkinointikäyttäytymistä erityisesti sosiaalisen median kanavissa.
Hakolan perheyritys on valmistanut käsintehtyjä huonekaluja jo vuodesta 1963 saakka. Tuotannon hiljalleen hävitessä Suomesta yritys kohtasi monia vaikeuksia. Uuden sukupolven liittyessä mukaan yrityksen toiminnan luovaan johtoon vuonna 2014 Hakola onnistui uudistamaan brändinsä ja imagonsa puhuttelemaan nykypäivän kuluttajia.

Vuoden 2014 jälkeen Hakola on näkynyt tasaisesti kaikkialla – sisustuslehtien kansissa, keskusteluohjelmien lavasteissa ja suosituimpien bloggaajien olohuoneissa. Hakolan uudistuksen suurin tekijä on modernin ja funktionaalisen designin ja puhuttelevan tarinan lisäksi taitava markkinointi, jota Hakola käyttää hyväkseen eri markkinoinnnin kanavissa.
Hakolalla on kontakteja toimittajiin ja tämä edesauttaa näkyvyyden ylläpitämistä erityisesti sisustuslehtien julkaisuista. Hakolalla on tiiviitä yhteyksiä erityisesti sisustusbloggareihin, joiden sivuilta Hakolan verkkokauppa saa ylivoimaisesti eniten asiakkaita. Hakolan yhteistyöt bloggarien kanssa koostuvat tuntuvasta tuotealennuksesta, Hakola ei koskaan anna tuotteitaan ilmaiseksi. Tämä kertoo mielestäni jotakin tuotteiden haluttavuudesta, sillä usein blogiyhteistyöhön ei lähdetä jos tuotteesta tulisi maksaa itse. Tunnetut bloggarit ovat osoittautuneet tehokkaiksi brändilähettiläiksi tuotteille, sillä he ovat lukijoilleen usein hyvin läheisiä ja samaistuttavia ja heistä otetaan mallia omaan elämäntyyliin.

Hakola satsaa myös erityisesti kuvapalvelu Instagramiin ja heidän yrityksensä sivu on hyvin visuaalinen ja inspiroiva. Hakolalle on tärkeää lähestyä asiakasta henkilökohtaisesti ja vastata asiakkaiden kysymyksiin aktiivisesti kaikissa sosiaalisen median kanavissa. Tätä vuorovaikutusta asiakkaat arvostavat hyvin korkealle.
Hakolan suurimpina vahvuuksina voidaan pitää vahvaa bränditarinaa. Kertomus hiipuvan perheyrityksen noususta ja yrityksen missiosta pitää tuotanto Suomessa puhuttelevat varmasti nykypäivän kuluttajia. Vastuullisuus, ekologisuus, eettisyys ja support your local-liike ovat vahvoja ja kasvavia trendejä jonka mukaan kuluttajat tahtovat rakentaa ostoskäyttäytymisensä ja elämäntyylinsä.
Lähteet:
Hakolan verkkosivut https://hakola.fi/